Jospa kertoisin pikakuulumisia gradun osalta. Vielä on hieman kesken, eli ihmettä ei tapahtunut sen valmiiksi saamiseksi kesäkuun loppuun mennessä. :) Nyt on siis meneillään tulosten selvittely, ja sitten voisi sanoa maaliviivan jo häämöttävän. Jotakin pitää mahdollisesti vielä lisäillä teoriaosuuteen, mutta käytännössä voin piakkoin aloittaa luetuttamisen, oikoluennan sekä johdannon että loppupäätelmien teon. Sitten se olisi aika lailla siinä. Proffan luona pitää tietysti vielä käydä keskustelemassa, mutta luulen, ettei mitään kummempia mutkia enää tule matkaan. Nyt vedän täysillä jäljellä olevat jutut ja sitten voin laskea tämän pitkään venyneen projektin käsistäni. Huh!
Hyvän gradutyöpäivän kunniaksi käväisin kaupassa käynnin ohessa ostamassa hieman juomista Alkosta. Tarkoitus oli ensin ostaa italialaista Chardonnay-valkkaria, jota maistoimme Olivo-ravintolassa Isle of Wightin saarella. Oli niin mielettömän hyvää, sellaista makeahkoa ja hedelmäistä, että se on pakko löytää jostakin. Emme siis älynneet kirjoittaa nimeä ylös, joten nyt sen löytäminen on sitten ihan arvailun ja kokeilun varassa.
Alkossa oli monia samantyyppisiä Chardonnay-valkoviinejä, mutta luulen, ettei mikään niistä ollut juuri se. Ja että olin yllättynyt, että suurin osa Alkon valkkareista oli kierrekorkillisia! Poikaystävä kun on sanonut, että Ranskassa kierrekorkkien käyttö luokitellaan jonkinmoiseksi rikokseksi viinijuomaa kohtaan. :D Täytyy varmaan taas kysyä Ellalta, että mikä tämä juttu oikein on näiden kierrekorkkiviinipullojen kanssa? Onko ihan laadukasta silti? :)
Jätin valkkarit ja siirryin kuohujuomahyllylle, josko löytäisin jonkun hyvän aperitiivijuoman. Sitten muistin, että monet ovat hehkuttaneet italialaista makeaa Asti Gancia -kuohujuomaa. Sepä lähti hyvin äkkiä testiin. Ja voinpa sanoa, että eipä ole turhaan hehkutettu. Todella makean maukasta, hieman Pommaciin taittuva maku, jos nyt niin kehtaa kuohujuomasta sanoa. :) Voin siis hehkuttaa ja suositella eteenpäin. :)
Taisi Asti Ganciasta tulla uusi suosikki ja varteen otettava vaihtoehto Kir-juomalle. Katselin, että tarjolla oli myös monia muita makeita (useimmiten italialaisia) kuohujuomia, joten taidan tästä lähtien käydä vähän useammin ostoksilla Alkossa. Ja tarpeen tullen esittelen suosikkejani täälläkin.
Ja jos lopuksi laittaisin vielä asukuvaa sunnuntailta. Asukuvat ovat taas jääneet, tai itse asiassa ajattelin koota postauksen, jossa esittelen yhteenvetona muutamia kesäasuvalintojani. Tulee heti vain, kun ehdin. Ja monen monta muutakin postausta odottelee valmistumistaan... Nyt on tosiaan pitänyt gradu ja työ kiireisinä, mikä on ihan mukavaa siinä mielessä, etten roiku liikaa tietokoneella muissa asioissa.
Päälle pääsivät H&M:n topin ja paidan, S.Oliverin tummansinisen jakun, Via Unon nahkabaltsujen ja Guessin rannekellon lisäksi uudet Briteistä pakkohankkimani Karen Millenin tummansiniset farkut, uusi suklaanruskea cross-body nahkalaukku ja kukkasormus.
Ostoksista tulee lisää myöhemmin, mutta jos sen verran avaan "pakkohankinta"-termiäni, että mun matkalle mukaan ottamani kesävaatteet olivat aiiivan liian keveät Brittilässä vallinneeseen kylmään viimaan nähden. Oli siis pakko lähteä ostoksille hankkimaan lämpimämpää vaatekertaa, ja todellakin pääsivät päälle jo paikan päällä.
Mutta hei, onhan nuo farkut silti aika siistit, vaikka niitä en muuten varmaan olisi tullutkaan hankkineeksi. Tykkään nimittäin ihan mielettömästi tuosta lahjeosasta, jossa on tuollaiset leveämmät taitokset ja napit sivussa (parempaa kuvaa sitten myöhemmin).


0 kommenttia:
Lähetä kommentti