tiistai, 6. syyskuuta 2011

Deux semaines sans se voir - ça suffit maintenant

Arvatkaas mitä? Emme ole nähneet poikakaverin kanssa kahteen viikkoon ja nyt on ihan mitta täysi tän suhteen. Hänhän oli siis ensin viikon Ranskassa lomalla, ja takaisin tullessa ei ole internet toiminut päivääkään. Nyt hän siis odottelee, että proprio saa hoidettua netin kuntoon. Eilen omistaja oli käynyt jonkun nettityypin kanssa modeemia ihmettelemässä, joten jos tällä viikolla vihdoin ja viimein tapahtuisi edistystä asiassa. Ja on se hänelle itselleenkin aika ikävää, kun nykyään nettiä tarvitsee aika moneen asiaan. 

Olemme puhuneet puhelimitse ja lähetelleet tekstareita ja meilejä, mutta ei se oikein ole sama asia kuin toisen näkeminen ns. livenä (eli meidän tapauksessa virtuaalisesti). Tämä episodi on vain vahvasti vauhdittanut ajatusta siitä, että yhteenmuutto todella tapahtuisi ensi tammikuussa. Ei kukaan jaksa näin kauaa olla erossa toisesta, taidammekin olla hieman hulluja sen suhteen. Itsekään en oikein tajua, miten ihmeessä olemme kestäneet näinkin pitkälle. Eipä siinä taida sen suurempaa syytä olla kuin, että toisen kanssa on niin mukava olla, ettei välimatkakaan tapa yhdessäoloa. :)

0 kommenttia: