torstai, 1. syyskuuta 2011

Kesäasuja 2011

Lupasin esitellä jokunen aika sitten muutamia asuvalintojani viime kesältä. Tiedän, syksy on ovella ja kaikilla varmasti katseet jo syksyn asuissa, mutta tänäänkin oli vielä mukavan lämmintä ja aurinkoista ainakin täällä Turussa, joten eiköhän tällaisen postauksen nyt vielä uskalla julkaista. :)

Ihan siistillä basic-linjalla ovat asuni olleet, ei siis mitään erikoista tai eipä oikeastaan mitään viimeisen muodinkaan mukaista. Tykkään ennemminkin asujen pienistä yksityiskohdista tai jipoista ja selkeistä väriyhdistelmistä. Nyt kalastelenkin vaatekaappiini lähinnä vain yksinkertaisia, joissa kuitenkin olisi se jokin, hyvin yhdisteltäviä vaatteita ja asusteita. 

Alla kollaaseja asuistani tuotemerkintöineen.  

Sinistä ja valkoista. Raitaa. Merellisyyttä. Ja mulle tulee tuosta raitapaita-asusta ihan mieleen venetsialainen kondolinkuljettaja. Tuleeko teillekin? :D 


Turkoosia ruskean sävyjen kanssa. Ja voi olla, että ette kiinnittäneet huomiota,  hope so, mutta minua nuo rintsikkani häiritsevät kuvissa. Ihme töröttimenmuotoiset. :D No, eipä hätää, ostin nimittäin Wonderbralta olkaimettomat rintsikat. Niistä ei onneksi tule tuollaista mini-Madonna fiilistä. :D


 Valkoista ja vaalean sävyjä.


Mustakin oli käytössä.


 Relax relax -asu.


 Erilaisia shortsikokonaisuuksia.


Jos joku kysyisi, että millainen tyyli sinulla on pukeutumisessa, en varmaan osaisi vastata. Mielestäni asuni ovat aina siistejä ja huoliteltuja, mitään kovin extremeä ja tyylillisesti aivan vastakohtaisia asuja ei minun päälläni useinkaan nähdä. Esim. siisti jakku ja farkkushortsit on yhdistelmä, jota en osaisi päälleni pistää, sillä niiden välinen tyylikuilu on minusta niin huima. Mutta tällaisiakin asuja nähneenä, voin sanoa yhdistelmän olevan vallan mainio. Ehkä joskus pitäisi ottaa askel pois tällaisesta perinteisestä "nämä sopivat yhteen"-ajattelusta ja kokeilla. Kuten näkyy yllä olevista kuvista, sekä ylä- että alaosat vastaavat aika usein tyylillisesti toisiansa.

Ja siihen tyylikysymykseen palatakseni, ehkä voisin toistaa itseäni ja sanoa tyylini olevani siisti basic, jossa joskus on ripaus tyttömäisyyttä ja toisinaan taas sporttisuutta ja rentoutta. Muuten taidan pysyä aika keskilinjalla ei suuntaan eikä toiseen suuntaamatta. Ja itse asiassa pidän näiden kolmen tyyliyhtälön kokonaisuudesta. Sopii minulle, joka ei kykene olemaan yhden tyylin lyyli. Välillä on kivaa pukeutua aavistuksen virallisemmin ja ns. aikuisemmin, välillä taas selvästi tyttömäiseen tyyliin ja toisinaan taas super rennosti ajatuksella vapaa kuin taivaan lintu. Business-tyylisestä pukeutumisesta pidän tyylillisesti, mutta luulen, että tällainen tyyli tulee mukaan kuvioihin sitten aikanaan töiden myötä. Tällä hetkellä kun olen kerran vain opiskelija, mielestäni on ihan omituista olla pukeutuneena superviralliseen asuun - en siis tunne yhtään omakseni pukeutua tällä tavoin, ei ainakaan vielä.

Minulla on tietysti myös yksi haave pukeutumisen suhteen, ja se on oppia pukeutumaan naisellisemmin. No mitä se naisellinen sitten tarkoittaa mielestäni? Minusta naiselliseen pukeutumiseen kuuluu kauniit ja hieman ylväämmät vaatteet, jotka ovat kaikin puolin yksinkertaiset, mutta materiaaleilla, leikkauksilla, muodoilla saadaan hyvällä tavalla ikää lisää. Vaatteista näkee, että ne eivät ole mitään H&M-settiä. Lisäksi vaatteet ovat istuvat ja tuovat naisellisia muotoja esiin, kädessä keikkuu laadukkaita nahkaisia merkkilaukkuja ja jalkoja koristaa KORKOkengät. Aika täydellinen naisellisen pukeutujan rooli menee omasta mielestäni Gossip Girlin Lilylle. 

En tiedä, mitä minulle on näinä opiskeluvuosina oikein tapahtunut, mutta nykyään arastelen hirveän paljon käyttää jotakin hieman erikoisempaa tai näkyvämpää. Siis sellaista, mikä saattaa pistää kadulla silmään. Tähän kategoriaan kuuluu myös korkokengät. Toisaalta en käytä korkkiksia, koska en vain jaksa kävellä niillä, mutta minulle vain tulee aina sellainen olo, kun ne olisivat eriparia minun antamani olemuksen kanssa. Ja ehkä liitän ne liiaksi tuohon business- ja naisellisen pukeutumisen kategoriaan. Kun enhän minä vielä sinne kuulu.

Ja tästä mieleeni tulikin se, että ulkona liikkuessa ihminen antaa aina tietyn kuvan itsestään jo pelkällä pukeutumisella. Ja koska en osaa valehdella, en osaa myöskään pukeutua toisella tavalla kuin oikeasti olen. En siis pukeudu sillä tavoin kuin yrittäisin olla esim. menestyvä liikenainen. Että pitäisi olla sitä ja tätä, kun business-naisillakin on. :) Ja voipi olla, että myös nuorennäköinen ulkonäköni (minultahan kysyttiin jokunen aika sitten papereita, kun ostin kaupasta sidua!) vaikuttaa siihen, että en uskalla pukeutua ehkä niin naisellisesti. Jostain syystä pelkään, että ihmiset luulevat minun juurikin yrittävän olla vanhempi. Ja ehkä se heijastuukin olemuksestani, pitäisi saada lisää luottamusta itseensä ja itsetuntemukseen. Hällä väliä, mitä se ja se myyjä asiakkaastaan ajattelee. 

Oho, tulipa pitkä postaus... Herättikö ajatuksia omasta tyylistäsi? Millaiseen tyyliin itse pukeudut?

0 kommenttia: